sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Kuulumisia.

Huoh. Olen ollut pari päivää pääsykokeissa Tampereella. En ole siis päässyt koneelle reissussa ollessani ja kotiin tultuani huomasin, että rakas Veeti-hirmu oli mennyt ja nakertanut nettipiuhan katki, eli empäs pääsekään sitten kotona nettiin ennen kun menen kinuamaan ensi viikolla Ainalta uuden... Enkä saa nyt lisättyä tännekään kaikkia ihania kuvia, joita olin suunnitellut postaavani. Höh.

No, väsy on kova kun pakersin kaks päivää Tampereelle pääsykokeissa (eikä matkasta selvitty ihan kokonaan ilman kommelluksia, kun piti mennä bussilla ympäri kaupunkia) ja sen seurauksena siis nukuin bussimatkan kotiin, otin vielä illalla päikkärit joskus seitsemän aikaan ja nukahdin kymmenen aikaan. Aamulla olin ihan rikki puhki poikki ja ei kun töihin vaan... On se elämä ihanaa. Huomenna on onneksi vapaata, vaikka koko ensi viikko onkin sitten melkein kuuden aamuja. Voi luoja.

Tanssinäytöksiäkin pukkaa jo kovasti päälle. Iittalassa on jo ensi maanantaina kevätnäytös (Ihmemaa Oz) ja seuraavalla viikolla seuraa sitten Hämeenlinna (Fiktiivinen kirjallisuus aiheena) ja Toijala (Prisessa Ruusunen). Ensi viikonloppuna on myös SM kisat Tampereella, joten suuntaan taas sinne sunnuntaina. Niin ja kesäkuun alussa olen taas viikon netin tavoittamattomissa, eli pääsykokeissa tanssimassa. :) Tällä kertaa Turussa.

Katsotaan sitten ensi viikolla niitä postauksia hatuista/pannoista ja muista ihanista trendipäähineistä ja hiuskoristeista, joihin olen niin tykästynyt viime aikoina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!