keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Iltapukuja Cannesista

Selailimpa tässä nettiä ja katselin julkkisten upeita iltapukuja, joita on ollut nähtävillä Cannesin filmifestivaaleilla. Voi kun olisi joitakin tilaisuuksia, joissa itse pääsisi käyttämään vastaavia luomuksia! No, eihän niihin varaa olisi, mutta ylipäänsä olisi hienoa, jos olisi jotain iltapukutilaisuuksai joskus. Tykkään niin pukeutua kauniisti. :) Mutta tässä joitakin poimintoja. Kuvat muuten nappasin täältä.


Elizabeth Banks oli todella glamour sinisessä kimmeltävässä iltapuvussaan. Todellisen (vanhanajan) filmitähden näköinen hiukia myöten. Spring Fever elokuvan ensi-illassa 14.5.2009 Elizabeth Banksin päällä nähty mekko oli Andrew G:n käsialaa. Todella nappisuoritus mielestäni, vaikka en yleensä pidä sinisestä. Samaisen elokuvan ensi-illassa oli myös intialaisnäyttelijä Aishwarya Rai, joka oli myös onnistunut pukuvalinnassaan. Huomioikaa myös ihana kimmeltävä laukku ja puvun ihanat yksityiskohdat (klikatkaa kuvaa isommaksi).


Aishwarya Rai ihastutti pukuvalinnallaan myös Up elokuvan ensi-illsa 13.5.2009. Valkoinen on minusta aina ollut hääpuvun väri, enkä voinut kuvitella valkoista vanhojentanssimekkoakaan, mutta kieltämättä valkoinen sopii todella kauniisti tummalle iholle. Eikä lopputulos ole niin "morsianmainen".



Rachel Weisz ihastutti tummassa viheässä Cannesissa Agora elokuvan ensi-illassa 17.5.2009. Mekossa oli todella rohkea halkio, mutta silti kokonaisuus oli tyylikäs. Yksi cannesin onnistujista oli mielestäni myös Penelope Cruz vaaleassa polviin asti ulottuvassa mekossa, joka oli kivasti lsakostettu/rypytetty.

No, löytyipä Cannesist ajoitakin hirvityksiäkin... Alla esimerkki. Tässä siis poseeraavat Mary Tsoni ja Aggeliki Papoulia. Enpä sano muuta kuin pinkit sukat pitäisi kieltää laissa! Ja tästähän voisi sanoa vielä paljon muutakin.



Tähän on varmasti hyvä lopettaa. Kaikki ovat varmasti yhtä sanattomia kuin minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!