sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Syksyistä ja talvista

Kummatkin kynnet olen tehnyt jo aikoja sitten, mutta ne ovat jääneet vain  julkaisematta. Ensimmäiset lähinnä, koska ajattelin odottaa sopivampaa vuodenaikaa näiden julkaisuun. Syksy kyllä meni jo ja unohdin täysin nämä syksyiset kynnet, mutta laitetaan ne nyt tähän samaan talvisten villapaitakynsien kanssa.


En suunnitellut kynsistä varsinaisesti kovin syksyisiksi, mutta lakattuani kynnet tajusin, että lehdet sopisivat tähän värimaailmaan täydellisesti. Leimasin lehtiä sekä oranssilla että violetilla. Valitettavasti leimat eivät tahtoneet oikein tallentua kameralle, varsinkaan nuo oranssit. Lopuksi levitin vielä mattalakan kynsille, joka sopi syksyiseen kokonaisuuteen mielestäni hyvin. En ole aikoihin käyttänyt mattalakkaani ja se vaatikin vähän enemmän ravistelua, jotta mattasi ihan oikeasti kynsiäni, mutta toimi lopulta.




Sitten tosiaan ne villapaitakynnet. Hankin joskus Cesarsilta todella ison leimauslaatan ja siinä oli paljon talvisia kuvioita. Tiesin heti, että haluan tehdä villapaitakynnet laatan kuvioilla. Valitsin väreiksi söpöjä pastelleja ja savuisen sinisen.


Leimojen kohdistus oli kyllä todella hakusessa ja pari leimaa meni vähän suttuisiksi, mutta en antanut sen nyt häiritä, kynsistä tuli kuitenkin kivat mielestäni.


Nyt kun on oikeasti talvi, niin voisin vielä toteuttaa muutaman talvisen lakkauksen. Jos tiedätte kivoja talvisia kynsiä, niin vinkatkaa ihmeessä kommenttiboksissa, jotta saan inspiraatiota.

3 kommenttia:

  1. Katarooma: Kiitos paljon!

    eekku: Kiitos, mäkin tykästyin kyllä niihin ja aion tehdä uudestaan! :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!