tiistai 12. marraskuuta 2013

Eläimellistä

Taas kaivoin jotkut ikuisuuksia arkiston perillä majailleet kynsikuvat esille ja päätinpä laittaa nyt kuitenkin tänne blogiin nämä näytille. Kynnet ovat mielestäni semmosita "ihan kivat osastoa", mutta en onnistunut väriyhdsitelmässä mielestäni niin hyvin, että olisin innosta hihkuen näitä aiemmin julkaissut.



Pohjalla on siis kolmea eri Flormarin "hologrammilakkaa". Ei näistä mikään kovin paljoa holo ole, mutta kivoja lakkoja kuitenkin. Oli pakko päästä kokeilmaan kynsille, että onko näissä paljoa eroa kun pulloissa näyttivät todella samanlaisilta ja sävynumero oli kuitenkin eri. En sitten halunnut jättää koristelematta kynsiä, vaan päätin kokeilla tuollaisia leopardipilkkuisia tarroja.



Pilkut eivät olleet mielestäni ihan sopivan värisiä näihin kynsiin, mutta näillä mentiin kuitenkin päivä tai pari. Ideana tämä oli kuitenkin mielestäni hyvä ja pitää ensi kerralla löytää joku parempi väriyhdistelmä noihin mustakeltaisiin täpliin.

Niin ja alla vielä kuva kynsistä ilman tarroja, josta hyvin näkee, että onhan näissä eroja. Keskisormessa on selkeästi vaalein lakka ja peukalossa & pikkurillissä oleva lakka ei olekaan enää ruskea vaan punainen ja erottui kahdesta muusta lakasta selkeimmin.



Alla vielä pullokuva lakoista. Näillä olis varmaan saanut kivan liukuvärjäyksen tai sitten se ei olisi ollut tarpeeksi näkyvä. Ehkä pitää kokeilla joskus.



Itseasiassa koko postauksen pointtina ei ollut esitellä vain kynsiä vaan puhua kirjoittaa vähän muutenkin leopardipilkuista. Kun löysin nämä kynnet koneeltani, niin samalla kiinnitin huomiota siihen, että taidan tykätä tuosta pilkkukuosista muuallakin kuin kynsissä. Mienaan melkein jokaisessa asukuvassa komeili sama pilkkukuosinen huivi! Se on kiva kesälläkin, kun ei ole liian paksu ja pidän itse ehdottomasti tuollaisista tuubin mallisista huiveista.

Katsokaapa vaikka...



paita Fiorella
farkut Seppälä
kengät H&M
huivi H&M
laukku Blanco

mekko H&M
neule Kapp Ahl
sukkikset Seppälä(?)
kengät Inspire

Ensimmäinen asu on mun ja äidin luonasreissulta (äiti oli ihan super lyhyen näköinen mun vierellä kun käytin noita kenkiä :P ) ja toinen taas pedapäivältä, kun kouluun sai kerrankin pukea muuta kuin treenivaatteet (ei treenitunteja). Eli minähän valkkasin tietty heti mekon päälleni. :)

Löysin jopa kaksi ihan samaa asua aina kenkiä myöden eri päiviltä. :) Kummassakin siis tuo the huivi kaulassa. Jalassakin on muuten leopardipilkkua, mutta tuo viininpunaisten housujen kuosi on niin huomaamaton, ettei pilkut näissä kuvissa erotu yhtään. Hauska yksityiskohta, jota ei edes tajua jos ei housuja tarkastele kovin läheltä. Tykkään noista housuistakin paljon, ne tulevat ehkä sitten kakkosena tuon huivin jälkeen.



housut Gina Tricot
paita H&M
neule H&M
kengät Espnajasta
huivi H&M

Tuli aika sekametelisoppa tästä postauksesta, mutta kai se johtuu tästä kellonajastakin kun tätä kirjoittelen. Mutta kysytään nyt vielä loppuun, että tykkäättekö te leopardikuoseista/eläinkuoseista kynsillä tai vaatteissa?

5 kommenttia:

  1. Mä olen ihan hulluna leopardikuosiin tällä hetkellä! :D Tekee mieli ihan kaikkea leopardina. Muutkin eläimet kyllä menee, mutta leopardi vaan nyt on jotenkin lähellä sydäntä.

    VastaaPoista
  2. Kauniit kynnet !
    Jotenkin todella romanttiset ja hempeät :)

    VastaaPoista
  3. Tykkään =)viime talvena ostin jopa talvitakin leopardikuosilla

    VastaaPoista
  4. Mun mielestä noi kynnet on kivat ^__^

    Ja ihania asuja ♡

    VastaaPoista
  5. Ine: Mäkin tykkään eniten leopardista, vaikka multa löytyykin myös eism seeprakuvioinen mekko. :)

    ooka: Kiva et tykkäät! Oli siis ihan hyvä et julkaisin nämä. :)

    eekku: Ooh, kuulostaaapa kivalta tuo leopardikuosinen takki!

    Sara: Aww, kiitos! ^^

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!