torstai 9. kesäkuuta 2016

Sleek on taas Citymarketissa!

Viime vuoden puolella iloitsin, kun Citymarketteihin tuli aivan yllättäen erä Sleekin luomiväripaletteja. Ostin silloin itselleni lopulta kolme palettia neljästä tarjolla olevasta ja harmittelin lähinnä, että kyse oli vain tietystä erästä, eikä pysyvästä lisäyksestä valikoimaan. Kiva yllätys olikin, kun törmäsin tähän mainokseen muutama viikko sitten. Sleek tulee taas Citymaarketteihin!


Olin tietenkin heti viikolla 21 kyselemässä paikallisista Citymarketeista Sleekin uutuuksia, mutta harmikseni missään ei tunnuttu tietävän edes, että niitä on tulossa. Kyselin myös facebookissa ja missään päin Suomea ei tuntunut näitä uusia paletteja olevan, vaikka viikko 21 oli jäänyt jo aikoja sitten taakse. Laitoin vielä netin kautta kyselyn Citymarketille ja ilokseni sainkin tämän viikon maanantaina vastauksen, että paletit ovat vihdoin saapuneet ainakin Lielahden Citymarketille ja ne laitetaan esille tiistaina aamuna. Kipitinkin heti paikanpäälle katsomaan ja siellähän ne kaikki uutuudet olivat! Nappasin ensihätään mukaani yhden uuden luomiväripaletin nimeltä Enchanted Forest. Varmaankin käyn vielä luomiväripaletin jossain vaiheessa ostamassa. Tarjolla oli myös contour -paletteja.

Oletteko te muut jo bonganneet näitä uusia Sleekejä Citymarketeista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!