torstai 23. toukokuuta 2013

Huomenna ensi-ilta!

Viime aikoina on bloggaaminen jäänyt valitettavan vähiin, koska nämä viimeiset kouluviikot ovat olleet kiireisiä. Huomenna on meidän nykytanssiproduktion ensi-ilta ja pari viime viikkoa on mennyt sitä treenatessa. Intensiivisiä päiviä on ollut, yleensä klo9-16 ollaan treenailtu vain tätä esitystä varten. Tällä viikolla olemme treenanneet varsinaisessa esiintymistilassa ja rakentaneet valotilanteita & lavastusta. Ja huomisesta alkaen Kuningasgambiitti on siis nähtävissä Sotkulla Kuopiossa! Meillä on yhteensä viisi esitystä viitenä peräkkäisenä päivänä, joten aikamoinen rutistus tässä on vielä edessä.


Kuningasgambiitti on viimeisiä "isoja koulujuttujamme" ennen päättöharjoittelua ja opparin tekoa. Sen esityksiin päättyy tämä lukuvuotemme ja alkaa kesäloma. Ensi vuonna onkin edessä sitten vähän koulua eli puuttuvia kursseja, päättöharjoittelu ja opinnäytetyön teko. Sitten tämä tyttö ois valmis tanssinopettaja! Vähiin käy, vähiin käy...


 Kevääni on ollut vähintään tanssintäyteinen nyt huhtikuun ja toukokuun vaihteessa, sillä viime kuun lopussa koulumme järjesti jälleen perinteisen TEOT illan, jossa nähtiin meidän tanssiopettajaopiskelijoiden omia koreografioita. Lavalla nähtiin myös minun ryhmäkoreografia ja lisäksi tanssin parissa luokkakaverini ryhmiksessä. Treenit ovat siis pitäneet kiireisenä. Ja kun TEOT oli kunnialla läpi, niin seuraava esiintyminen olikin jo ihan muutaman viikon päässä! Pääsin nimittäin esiintymään Kuopion tuomiokirkkoon. Siellä pidettiin uuden ajan kirkkokonsertti osana Kuopiossa järjestettäviä Kirkkopäiviä ja olin mukana luokkakaverini tekemässä koreografiassa.

Kuva: Hannu Keränen
Kirkossa esiintyminen oli hienoa ja juhlallista, enkä voisi olla iloisempi siitä, että pääsin tällaiseen projektiin mukaan. Saimme paljon positiivista palautetta ja oli ylipäänsä ihanaa, kun ihmiset uskalsivat konsertin jälkeen tulla puhumaan ja kertomaan meille tanssijoille nauttineensa esityksestä.


Helatorstain paikkeilla minulla oli pieni hengähdystauko kaikesta kouluhälinästä, kun suuntasin äitiä tervehtimään äitienpäivän kunniaksi. Oli ihanaa pitää neljän päivän loma ja ladata hieman akkuja lukukauden viimeisiä koitoksia varten. Siinä samalla tuli sitten käväistyä Iittalassa Kultasuklaan tehtaanmyymälässä hamstraamassa ihanaa suklaata ja lakua kotiin vietäväksi.


Lisäksi saimme avattua grillikauden, eli kesä on virallisesti tulossa!


Äitienpäivän kunniaksi piti tietenkin muistaa äitejä kukilla... :)


Ja jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi, niin tänään ennen kenraalia jouduin vielä soittelemaan Veetille aikaa eläinlääkäriin, koska pikkuinen ontui pahasti etutassuaan. Säikähdin tietenkin, että tästä tulee taas pitkä toipuminen kun viimeksi Veetiltä oli mennyt takajalan eturistiside kokonaan poikki, mutta onneksi nyt selvittiin pelkällä "ranteen venähdyksellä" ja viikon verran vain pitää koettaa Veetiä hillitä, että jalka saa lepoa. Eli säikähdyksestä huolimatta loppu hyvin ja hieman lääketokkurainen koira saatiin illaksi kotiin kuvauksen jälkeen. Kipulääkettähän pikkuinen joutuu nyt syömään, mutta ei sen kummempaa.


Tässä vielä tuore ryhmäkuva meistä tältä illalta. Väsynyt tanssija kotiutunut kenraaliharkoista ja pojat tietenkin onnellisia, kun saivat "äidin" kotiin. :) Nyt tämä tanssija lähtee lepäämään ja valmistautumaan huomiseen ensi-iltaansa! Iiikk, tää on jännää!

3 kommenttia:

  1. ihana vika kuva ♡ kuulostaa kyllä hirmu rankalta sun viime ajat...mutta onnea esitykseen! ♡

    VastaaPoista
  2. EliZaaa: Kiitos, se oli pakko laittaa kun oli jotenkin niin hellyyttävä! :)

    pieni tulitikkutyttö: Kiitos! Rankkaa on, mutta niin kivaa kuitenkin, joten eiköhän tämän loppurutistuksenkin jaksa!

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!