perjantai 10. toukokuuta 2013

3x lakka

Kerroin jokin aika sitten eräässä postauksessa, miten miehekkeeni innostui kerran valkkaamaan kanssani toisiinsa sopivia lakkoja. Siitä se idea sitten lähti, kun päätin että minähän lakkaan kynteni kaikilla näillä seteillä! Kerran kun näiden kokoamiseen on vaivaa nähty. Syntyivät nämä "lakkakolmikot".

Idea on yksinkertainen: Lakkaus täytyy toteuttaa kyseisillä lakoilla tai vastaavan värisillä lakoilla. "Vastaavan värisillä" siksi, että mieheke tahtoi melkein joka settiin perus musta lakan ja niitä ei riittänyt sitten ihan kaikkiin. Ja välillä oli vaikea löytää jotakin tiettyä väriä lakkalaatikkoni uumenista. "Onks sulla yhtään oranssia lakkaa?!" tyyppiset kysymykset hieman huvittivat. Eihän mulla tietenkään ole... Välillä sain kuulla täsmennyksiä: "Tää on sitten niinku oranssi!" Lisäksi sain vapauden korvata mahdollisesti jonkin lakan esim tarroilla tai siirtokuvilla, kunhan väri täsmää. Virallisena valvojana tässä haasteessani toimii siis miehekkeeni, jolta tarkistan aina tarvittaessa tarvikkeiden oikeellisuuden ennen lakkauksen aloittamista.

Esitelläämpä sitten setit, ensin ne miehen kokoamat:



Violettia, mustaa ja kultaista. Tämä nousi heti jotenkin lempparikseni näistä kaikista. Älyttömän hyvät lakat osasikin valita!
Valkoinen, pinkki ja sininen. Hyvä yhdistelmä, oikein mun värinen!



Keltainen, musta ja vihreä. Hyvin keväinen setti.
Valkoista, oranssi ja sinistä. Vastavärit kuulemma toimii aina.



Musta, punainen ja valkoinen. Musta ja valkoinen olivat erittäin suosittuja värejä.

Boonuksena vielä tämä jo aiemmin esittelemäni "lätkäsetti", joka onkin nyt hyvin ajankohtainen kun MM-kisat ovat menossa. Tällä olisi tarkoitus ehkä jo huomenna lakata kynnet.



Ja minun kokoamat setit:



Sinistä, violettia ja glitteriä päälle.
Kahden glitterlakan yhdistelmä + pohjaväri.



Liukuvärjäykseen sopivat pastellisävyt.
Kesäistä keltaista ja oranssia.

Olen paria yhdistelmää jo kokeillutkin kynsilleni ja alan näitä nyt postaamaan blogiini, kun sain kaikki setit ensin esiteltyä. Kaikki näillä lakoilla tehdyt lakkaukset löytyvät tunnisteen "lakkakolmikot" alta.

Mikä setti miellyttää eniten silmää?

2 kommenttia:

  1. Ihana idea!

    Mä tykkäsin erityisesti miehen valkkaamasta: Keltainen, musta ja vihreä

    VastaaPoista
  2. Bambi: Sekin on musta kiinnostava kombo ja oon aika positiivisesti yllättynyt miehen värisilmästä. Saa valita toistekin mulle lakkoja! :D

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!