lauantai 18. toukokuuta 2013

Hämeen kynsimiitti

Vihdoin saan tehtyä postauksen tästä parin viikon takaisesta kynsimiitistä, johon osallistuin siis Lahdessa! Oma matkani oli pitkä, koska päätin lopulta reissata suoraan Kuopiosta. Päivä oli pitkä, sillä lähdin aamulla junaan (tai oikeastaan junan korvaavaan bussiin) jo ennen kahdeksaa ja olin takaisin Kuopiossa vasta puoliltaöin. Mutta oli ehdottomasti sen arvoista! Oli mahtavaa päästä tutustumaan uusiin ja ennestään tuntemattomiin kynsiharrastajiin. Muutaman osallistujan blogia olin lukenut jo ennen miittiä ja pari uutta blogia löytyi nyt lukulistalle miitin kautta. Toivottavasti näitä naisia tulee tavattua uudestaankin! Ainakin sitten se olisi helpompaa, kun tarkoitus on muuttaa koulun loputtua lähemmäs Lahtea. Käyn kuitenkin säännöllisesti Hämeessä sukulaisia ja kavereita tapaamassa, joten miksei siellä suunnalla voisi uudestaankin miittiin osallistua, vaikka täällä Kuopiossa vielä jonkin aikaa asustelen.

Miitin upeat sponsorit löytyvät kaikki listattuna omalta sivultaan. Olimme saaneet hienoja sponsoreita, jotka lahjoittivat mielenkiintoisia tuotteita testiin ja esittelen saamani tuotteet vielä paremmin omassa postauksessaan, koska tästä postuaksesta tulee muutenkin jo hirmu pitkä.



Aloitetaan postauksen kuvatulva kynsikuvilla. Eli tässäpä minun miittikynteni. Päädyin jostain syystä tekemään jotain itselleni hyvin epätavallista, nimittäin suht perinteisen valkoisen ranskiksen. Sitä piti vähän koristella sitten tarroilla ja glitterillä. Näin jälkeenpäin olisin ehkä jättänyt hopeisen glitterlakan pois, koska se antoi kokonaisuudelle hetkittäin mielestäni hieman tunkkaisen vaikutelman, mutta toisaalta pelkkä valkoinen tuntui liian tylsältä, vaikka olikin tarroja. Sain kynnet kuvattua vasta kotiintulon jälkeen, jolloin muutama tarra oli jo hieman vaurioitunut. Olisi kai pitänyt hieman rohkeammin käyttää päällyslakkaa, että olisivat kestäneet hieman pidempään.



Pääsin Lahteen puolen päivän aikaan ja suuntasin aamupalalle (smoothielle) läheiseen Heseen. Miittipaikkana meillä oli Harjulan VPK ja Kirsi tuli sitten nappaamaan minut kyyntiinsä rautatieasemalta. Siitä suunnattiin miittipaikalle ja lähdettiin sieltä isommalla porukalla kauppaan ostamaan ihan älyttömästi syötävää. :D



Meillä oli siis käytössä grilli ja ostettiinkin rutkasti grillattavaa. Oli lihaa, makkaraa, maissia, herkkusieniä...



Kokonaisuudessahan meitä osallistui miittiin 13, joten kyllä syöjiäkin oli. Mutta pakko myöntää, ettei me saatu näitä kaikkia tuhottua vain tyttöjen voimin. Onneksi oli VPK:n miehiä apuna... :D



Suvi toimi heinosti meillä grillimestarina ja hetihän siinä hurahti, kun tuon kaiken grillasi.



Pöydästä löytyi tietenkin myös sipsiä, karkkia, limua ja Saran & Hepen tekemää makaronisalaattia.



Ja sitten vihdoin päästiin syömään! Nälkä oli jo aika kova tässä vaiheessa!



Suvi pääsi esittelemään taitojaan akryylikynnen rakentamisessa, kun Heidi sai itselleen uuden kynnen katkenneen luonnonkyntensä tilalle. Hommaa oli mielenkiintoista seurata, koska itse en ole koskaan akryylijauheita käyttänyt tai akryylikynsiä omistanut. Homma oli siis täysin vierasta minulle. Haju oli aika hurja, mutta se ei menoa haitannut. :)



Kuvasarjan kuvia (kuten muitakin postauksen kuvia) voi klikkailla isommiksi niin halutessaan. Otin kuvia eri vaiheista kun kynttä rakennettiin muotin avulla. Ensimmäisessä kuvassa Suvin tarvikkeita.



Heidillähän oli itsellään ihan super pitkät kynnet luonnostaan. Alla vertaillaan melkein valmista kynttä, että se olisi mahdollisimman samanlainen toisen käden vastaavan kynnen kanssa.



Lopuksi valmis kynsi kovetettiin uunissa. Ja tadaa valmista tuli! :)



Seuraavana ohjelmanumerona oli goodie bagien jako ja sponsoreilta saatujen tuotteiden arvontaa. Jokainen sai kolme ihanaa pussukkaa ja lisäksi arvoimme vielä kaikille jonkin tuotteen. Lahjapussien sisällöt olivat suurin piirtein kaikilla samat, mutta lakan sävy tai esim. water decalsien/tarrojen kuviot saattoivat olla erilaisia keskenään.



Tuotteiden lisäksi saimme tietenkin esitteitä.



Seuraavaksi tietenkin kiertelimme ihastelemassa muiden saamia juttuja ja napsin muutamia kuvia hauskoista decalseista, kauniista lakoista ja muista koristeista, joita muiden pusseista löytyi.



Jokainen sai monta uutta lakkaa kokoelmiinsa eri merkeiltä. Mm. Essietä, OPIa, Golden Rosea...



Muiden pusseista löytyi ihania lakkoja, joista muutama pääsi kyllä heti toivelistalleni, kuten alla näkyvä Essie.



Ja nämä kaksi China Glazen lakkaa tahtoisin myös kokoelmiini.



Kaikki tutkivat innolla omia ja toisten lahjakasseja ja kiersivät ympäri pöytää kuvaamassa jopa jouluisen innostunutta tunnelmaa. Tai enhän minä musita voi varmaksi sanoa, mutta kyllä itsellä oli olo ihan kuin jouluna! Niin paljon ihania lahjoja!



Tässäpä kunnon sneak peak pussien sisällöstä. Sara ystävällisesti levitti kaikki ihanuudet pöydälle ihailtavaksi. :) Pakko muuten mainita, että meidän goodie bagit tuoksui aivan taivaallisen hyvälle kiitos tuon Lushin saippuan!



Fani ei päässyt osallsitumaan miittiin, mutta lähetti Heidin mukana meille tuliaisia. Saimme Fanilta hänelle tarpeettomia lakkoja ja koristeita, jotka arvoimme miittiporukan kesken.



Itselleni nappasin Fanin lahjoista alla näkyvät lakat ja kuvassa on myös arvonnasta saamani minilakat (teipattu yhteen ja numero 6 päällä).



Tämän jälkeen olikin vuorossa kirppistelyä ja itse olin varannut aikamoisen lakkasaaliin mukaani. Ihanan moni niistä kävi kaupaksi ja tein pari vaihtoa, joten olen tyytyväinen. En tietenkään tajunnut omia myytäviäni kuvata, mutta kävin nappaamassa Saran ostoksista kuvan, koska ne olivat niin hauskasti aika yhteensopivia. Ja tuo Ciate oli aika ihana! (*kuolaa*)



Itselleni kotiutin tämmöiset lakat vaihtojen kautta:



Miittimme mahtui toinenkin ohjelmanumero liittyen akryyleihin. Nimittäin Kirsi taiteili Suvin kynnelle mahtavan akryylikukkasen! Tästäkin on pieni kuvasarja tarjolla.





Valmista tuli, eikös olekin upea!?



Lopuksi vielä nappasin kuvan Kirsin tarvikelaatikosta. Näillä välineillä niitä kynsiä ja koristeita sitten syntyy. Pakko sanoa, että nuo Cesarsin perhosmuotit on kyllä kivan näköisiä ja kivan värisiä. ;)



Sitten olikin jo kotiinlähdön aika. Ehdin hienosti viimeiseen junaani kohti Kuopiota (Kirsi oli taas ihana ja heitti asemalle) ja tutkailin kotimatkan innoissani kaikkia tuotteita ja esitteitä, joita miitistä sain mukaani.

Lukaiskaapa läpi tai katsokaa ainakin lisää kuvia muiden osallistujien postauksista:
Saran postaus 1 ja postaus 2.
Mawwin postaus.
Heidin postaus.
Hepen postaus.
Lauran postaus.
Johannan postaus.

Esittelen tosiaan vielä toisessa postauksessa tarkemmin tuotteet, jotka minä sain miitistä mukaani. Ja tuotteita varmaankin tulee vilahtelemaan blogissa lähitulevaisuudessa, kun niitä pääsen testailemaan.

2 kommenttia:

  1. Oijoi! Ens kerralla pakko päästä mukaan! Mulle tuli ihan kauhee nälkä ku katoin noita teijän herkkuja :D Onneksi mulle tarpeettomat lakat kelpasi muille :)

    VastaaPoista
  2. Fani: Heh, huomaa että mullakin on ollut ehkä vähän nälkä kun kuvasin vaan ruokaa! :D Toivottavasti ens kerralla oot säkin sit mukana! :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!