perjantai 10. toukokuuta 2013

3x lakka osa 1: Violettia, kultaa ja mustaa

Valitsin ensimmäiseksi käyttöön tämän jo suosikikseni nousseen kolmen lakan setin. Ihastuin yhdistelmään heti kun sen näin ja en malttanut odottaa, että saan nämä lakat kynsilleni.



Päätin tehdä violetin pohjan ja laittaa kärkiin kultaista lakkaa liukuvärinä. Mustaa päätin käyttää leimauksien muodossa ja lakka vaihtuikin sitten Konadin omaan mustaan lakkaan, koska sillä on hyvä leimata.



Tässä OPIn ihanaisessa Dutch Ya Just Love OPI lakassa on itsessäänkin hieman kultaista vivahdetta (jotain minimaalista kultaista shimmeriä), joten se sopi täydellisesti kultaisen lakan kaveriksi.

Leimaukset tein eräällä XL-laatalla, jonka kuvioita en ole tainnut edes pahemmin testata vielä kynsiin. Ympyröin käyttämäni kuvion kuvasta. Leimauksen toteutin Cesarsilta saadulla leimasimella, joka on kyllä ihan super hyvä!



Kuviot olivat isoja ja riittivät mainiosti kynsilleni. Itse assiassa paljon meni ylikin ja tuo musta lakka on kyllä aikamoinen sotkija... Päädyin leimaamaan kuvion eri kynsiin hieman eri kohtiin, jotta kuviosta päätyisi aina hieman eri osa kynteen.



Lopputuloksesta tykkäsin hirmu paljon! Tämä lakkaus pysyikin kynsilläni useita päiviä.

Kyseisen lakkaus osallistui myös facen lakkaushaaste-ryhmän violetille teemaviikolle. Itse tykkään paljon kyseisestä ryhmästä ja osallistun aina satunnaisesti viikon haasteisiin, jos teema sattuu sopimaan sen hetken fiiliksiin.

4 kommenttia:

  1. Tosi nätti toteutus noilla lakoilla! Itelläkin löytyy viekä käyttämättömien joukosta tuo liila OPI ja leimauslaattakin näyttää tutulta, mutta mulla ei oo nyt viime aikoina tullut tartuttua leimauspuuhiin. Tän sun lakkauksen rohkaisemanakin vois taas ryhdistäytyä!

    VastaaPoista
  2. Nättejä lakkoja ja aivan ihanat kynnet teit :)

    VastaaPoista
  3. Tosi hyvin käy sävyt kyllä yhteen :)

    VastaaPoista
  4. E-S: Mä tykkään tosi paljon tuosta liilasta OPIsta! Ja täällä myös eräs aika laiska leimailija, vaikka se on niin kiva koristelutyyli. Pitäis vaan vähän ryhdistäytyä sen suhteen. :)

    Lunalii: Kiitos, mä tykkäsin kanssa näistä kynsistä tosi paljon!

    Bambi: Eikös, musta on tosi toimiva kombo, jota voisin käyttää toistekin. :)

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!