torstai 26. elokuuta 2010

Vielä on kesää jäljellä..?

Viime viikot ovat kuluneet paljoltikin pakkailun merkeissä, sillä viikonloppuna on edessä muutto uudelle paikkakunnalle uuteen ihanaan kotiini! Opiskelu alkaa 1.9. ja vähän olen jo siitäkin täpinöissäni. Mitä nyt pakkailuun tulee, niin olen kyllä ihan hyvin aikataulussa. Laukut, kengät, vaatteet ja korut on kaikki jo pakkailtu ja enää on semmoista pientä tilpehööriä laitettavana laatikoihin. Tuli kyllä otettua muutamia ihan hauskoja kuvia, kun levittelin noita kenkiä ja laukkuja ympäri kämppää ja koitin hieman karsia niitä mukaani tulevia... :D Ehkä san kuvat joskus täällä blogissa julkaistua.

Veeti on ollut aika hölmistynyt tästä kakesta pakkailusta.





Lisäksi Veeti on löytänyt ihan uuden suosikkipaikkansa, nimittäin mun sängyn. Se tulee aina aamulla mun viereen ja jää nukkumaan kun mä herään. Koita nyt siinä raaskia sitten pedata sänkyä, kun koira röhnöttää siellä lakanoiden välissä. :)

Nyt kyllä tuntuu, että syksy on tullut. Iltaisin on jo pimeä kun vie koiraa lenkille ja kylmäkin. Pakko kaivaa takkeja ja pitkähihaisia esiin. Monella on jo alkanut koulu, mutta mä kun vielä lomailen, niin mieli on kyllä ihan kesässä. Pakko se on kai vähitellen kohdata tosiasiat ja uskoa, että syksy se jo on ja talvi tulossa... Tervetuloa kurakelit, ostin mä sentään ihan älyttömän hieno saappaat! :)

Ja hei, mä haluun ostaa uusia konadin laattoja! Jos nyt vihdoin saisin sen huippusuositun M57:n, joka oli loppu, kun tein edellistä tilaustani. Ja täytyis kai se konadin päällyslakkakin hommata, että sais noiden kuvioiden jälkeen kynnet sojattua. Kaikki muut päällyslakat kun sotkee. Mut Nelly.Comista ei taida sitä päällyslakkaa saada? No, ehkä mä tilaan sit vaan Ceasarsilta. Mitähän laattoja sitä tilais?!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!