sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Minullako liikaa vaatteita!?

Tässä joululomalla olen äidin innoittamana (lue: pakottamana) käynyt läpi vaatteitani. Minulla kun on mukamas aivan liian paljon vaatteita (ja kenkiä ja laukkuja) ja joistakin pitäisi päästä eroon, kun ne pursuilevat ovista ja ikkunosita. (Pah, sanon minä tähän!) Kaikki eivät kuulemma voi olla käyttökelpoisia.

No, sainhan mä muutaman vanhan reenipaidan lentämään roskiin ja pari ikivanhaa paitaa laitoin kiertoon, kun en ole niitä varmaan vuosiin käyttänyt. Eli äidin pitäis olla tyytyväinen. Tosin, en vieläkään allekirjoita sitä, että mulla olis tai ois koskaan ollutkaan liikaa vaatteita. Löysin sitten (tämän vaateinventaarion innoittamana) vähän kuvamateriaalia siitä, miten paljon niitä vaatteita oikein on...



Housujani, lähinnä farkkuja. ja tämä on "talvivarastoni", eli kesähousut eivät ole päässeet kuvaan mukaan.



Tässä on paitoja yms. pakattuna jätesäkkeihin (muuton ajoilta). Neljä täyttä pussia ja tuolloin vaatehuoneessa oli jo about saman verran vaatteita hyllyillä/henkarissa.



Tuli myös tosiaan tehtyä jonkinmoista syvempää analyysia siitä, millaisia vaatteita juuri nyt käytän ja mistä tällä hetkellä pidän.

Siis ihan yksi ehdoton ykkösasia mulla tällä hetkellä vaatteissa on mustavalkoisuus. Mulla on vaikka kuinka paljon viimeisen vuoden aikana ostettuja mustavalkoisia vaatteita:



Norjasta tarttui mukaan tämmöinen mekko (BikBok).



Madonnaa sen olla pitää! Ostin joskus keikan jälkeen kesällä ja olin ihan haltioissani! (H&M)



Yksi ehdoton lempparipaitani! (Gina)

Gina on kyllä ihan ehdottomasti yksi mun lemppari paikoistani shopata. On halpaa ja on paljon aivan mun näköisiä vaatteita. Tämäkin suosikki tunikani on Ginasta (ostettu josksu kesällä):



Kyllä sen vaatteistakin huomasi, mistä väreistä pidän. Pinkkiä, vaaleanpunasita ja etenkin violettia oli paljon. Mutta löysimpä yhden uudenkin värisuosikin, johon olen tykästynyt nyt syksyn aikana:



En ikinä oikein ole välittänyt mistään vihreästä tai sinisestä, eivätkä ne mun mielestä edes ole mulle koskaan sopineet, mutta tästä pidän. (Gina) Paidan mallikin on aivan ihana, tuollainen löysä, mutta hihoista ja vyötäröltä kireä.



Pakkohan se oli saada mukaan jotain kenkiinkin liittyvää tähän postaukseen! Olen siis aivan hulluan peep toe kärkiin kengissä ja voi kun ne ovat aika hankalia käyttää näin talvella tuolla sateessa ja tuiskussa! Mutta onneksi pian on tasa kesä ja niitä pääsee käyttämään. :)

Pitäisi varmaan vihdoin tehdä se lupailemani postaus kenkäkokoelmastani? Jos jaksaisin edes osan kuvata siitä, niin sekin varmaan olisi jo ihan suoritus... No, katsellaan.

2 kommenttia:

  1. Uuaa ihania vaatteita ja kenkiä :) Ööm voi kun nää kuvat olis isompiaaa :D Kun mun koneella kestää miljoona vuotta ladata kaikki kuvat välilehtiin erikseen kun haluan nähä :D

    VastaaPoista
  2. :D Pidetäämpä tämä mielessä, jos vaikka laittaisin jatkossa vaatteistani isompia kuvia. :) Ja kengistä myös, jos saisin tosiaan aikaiseksi kuvata vähän niitä.

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!