torstai 21. tammikuuta 2010

Esiintymisasuja part 1

Lupasin joskus eistellä erilaisia esiintymisasujani/-meikkejäni/-kampauksiani ja tässä tulossa nyt siis hyvin kuvapainotteinen postaus viime vuosilta (antakaa anteeksi jos olen jonkun ajoittanut ihan väärin, ei voi kaikkea muistaa!). Mukana pari vähän vanhempaakin klassikkoa. :) Klikkailkaa kuvia isommiksi, niin näette vielä paremmin.

KEVÄT 2009







Yllä seireeni (jazzmix) ja meikki on ihan itse tehty. Kerrankin kun oli aikaa laittaa rauhassa, niin päätimpä panostaa sitten.



Pohjolan tytär nykytanssiesityksestä.



Ihan selkeä Bond-tyttö, eikö? :D Hame on tuttu jo JazzTanssi 2005 kisoista.







Iittalan näytöksen aihe oli Ihmemaa Oz ja minäpä olin Ozin velho. Ja mulla on jalassa housut, uskokaa tai älkää. :)

JOULU 2008





Jääkuningatar Iittalan koulun näytöksestä ja saman esitin myös Toijalassa.



Lahja, Toijalan näytöksestä.

KEVÄT 2008



Hysteria esitettiin tällä kertaa Toijalassa, mutta samainen tanssi nähtiin esim. Liikuntakeskuksen näytöksessä jouluna 2007.



Savior. Esitettiin tämäkin Toijalassa ja aiemmin ollaan kisattu ihan onnistuneesti samaisella biisillä. Aika ihanat ripset, eikö?





Yhdessä biisiä esitettiin niin tanssinpäivänä kuin kevätnäytöksessäkin. Ja itse muuten ompelin timantit tuohon hihaani! :)

JOULU 2008



Ensin hieman koostetta Liikuntakeskuksen näytöksen pukuannista. Näytöksen aiheena oli kauppakeskus.





Nykytanssi, valokuvaamo.



Karkkikauppa ja asun värit piti olla kuin Fazerin sinisessä eli kultaa ja sinistä.



Tässä olisi sitten Kampaamo Kihartuvan henkilökuntaa. :D

JOULU 2007



Ihmisten edessä Toijalan näytöksestä. Marjo kuvasi, kiitos!



Esityksestä Myrsky ja ryhmä oli disco/show.

JOULU 2006



Kuisankappale, nykytanssi.

SYKSY 2005





Jazztanssi 2005 kisassa oltiin todellisia ladyja. :) History Repeating.

VANHEMPIA



Balettia kärjillä keväältä 2004 muistaakseni.



Balettia kevätnäytöksestä 2004(?)



Hiusmallina Tavastian kampaajiksi opiskelevien loppunäytöksessä. Tanssina oli sirpaleet.



Sirpaleet oli tanssitautiset ryhmän ensimmäinen oma biisi.



Legendaarinen can-can on tullut pariin kertaan vetästyä vuosien aikana...



Ja viimeisenä kuva todellakin vuosien takaa. :D En nyt kyllä millään muista tarkkaa vuosilukua, mutta luulisin, että se on jotakin 1996 tai sinne päin ainakin. Eli aika pikkutyttö olen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!