lauantai 29. maaliskuuta 2014

Shoppailua Cesarsilta

CesarsShop on yksi mieluisimpia shoppailupaikkoja, jos satun tilaamaan kynsilakkoja tai muita kynsiin liittyviä juttuja suomalaisesta verkkokaupasta. Olen kaupassa asioinut jo monen vuoden ajan, silloin aluksi kun tämä oli se paikka, josta Konadin leimausjuttuja sai ostetuta! :) Viime aikoina kaupan tuotevalikoima on vaan laajentunut entisestään, joka on mielestäni mahtava asia. Lisäksi tietyin väliajoin on aina hyviä tarjouksia, joihin itse ainakin tykkään tarttua.


Jokin aika sitten kauppaan tulivat myyntiin Delush Polishin ihanat indielakat! Minun oli pakko heti tilata niitä ja sain lopulta valkattua kolme ihanuutta ostoskoriini. Yllätys oli mlekoisen suuri, kun kuorta aukaistessa huomasin, että sainkin neljä lakkaa! Nimittäin kuvassa vasemmassa reunassa näkyvä Star Gazer tuli minulle kaupanpäälle! Parasta tässä oli ehkä se,e ttä juuri kyseisen lakan ostoa harkitsin pitkään, mutta sitten iahn viime metreillä jotin sen pois tilauksestani. Oli siis kiva saada tämäkin pirteä glitterpommi ja lopulta sen testaaminen huokuttelikin ensimmäisenä eniten, ehkäpä pirteän värinsä perusteella. Ne varsinaisesti tilaamani lakat ovat valkopohjainen Love Me Light Out, tummapohjainen Tonight's the Night ja toinen valkopohjainen hempeä Je Ne Sais Quoi.

Mä vaan tykkään jotenkin hirmu paljon noista vaaleapohjaisista indieistä, ne ovat ehdottomasti heikko kohtani! Päätin ottaa pienen riskin ja tilasin näiden vaaleiden kaunottarien lisäksi tuon mustalla pohjalla varustetun moniväriglitterin, vaikka en ihan varma ole tuleeko semmoista käytettyä. Pohja on aika tumma makuuni (kun viihdyn paremmin vaaleammissä kynsissä), mutta nuo moniväriset glitterit näyttävät vaan niin ihanilta ainakin näin pullossa tuolla tummalla pohjalla! Mielenkiinnolal kyllä odotan, että pääsen testaamaan tätä kynsillekin. Vaikka sitten aksenttikyntenä, jos se tuntuu joka sormella jotenkin liian synkältä.

Delush Polisheista jäi himotuttamaan ainakin seuraavat sävyt vielä: Forever Young, Moves Like Jagger (ei vähiten hauskan nimen puolesta) ja Cirque Fantastique (yllättäen valkopohjainen taas). Linkkejä klikkaamalla näette millaisia kaunottaria nämä ovat, en linkkien klikkailuista hyödy mitenkään.


Eikä kulunut kauan aikaa kun bongasin, että OPIn lakkoja saa kolme kahden hinnalla ja sellaista tarjoustahan ei voinut jättää käyttämättä. Vähän harmittaa kun en voinut tilata nyt Gwen Stefani lakkoja, kun odottelen niitä edelleen tulevaksi ulkomailta, mutta silti löytyi kolme ihanaa lakkaa kotiutettavaksi. Niin ja jälleen kerran kuoresta paljastui kiva kaupanpäällinen, nimittäin kiekollinen niittejä! Mä oon kovasti tykästynyt viime aikoina niitteihin ja tässä kiekossa on tosi monipuolisesti eri mallisia.

Lakat ovat yllä olevan kuvan mukaisessa järjestyksessä söpön värinen Muppetsien Let's Do Anything We Want!, isoja kultaglittereitä sisältävä I Reached My Gold ja Brazil kokoelman kaunotar Don't Bossa Nova Me Around. I Reached My Gold vähän jännittää, että ovatko nuo glitterit kuinka törröttävää sorttia, vai saako ne suht tasaisesti kynnelle, mutta kun tämä on niin kaunis ja mua on jäänyt vähän harmittamaan etten hankkinut hyvin samanlaista When Monkeys Fly! lakkaa, niin pakkohan tätä on nyt testata. Brazilia kokoelma on mulle taas semmoinen, että siitä on jatkuvasti saatava " vielä yksi lakka lisää". Kohta mulla on varmaan koko kokoelma... :D


Niin ja olihan mun siis pakko saada testata heti edes yhtä uutta lakkaa! Pienenä haasteena on tosiaan tällä hetkellä se, että mulla on muutto menossa ja samalla pitäisi kovaa vauhtia työstää myös opinnäytetyötä ja tanssituntejakin pitäisi kevätnäytöksineen suunnitella jossain välissä! Eli kamalasti ei ole lakkausaikaa nyt ja kynnetkin kyllä saavat olla aika kovilla tässä laatikoita pakatessa ja purkaessa. En ole oikeastaan kynsiäni viime aikoina koristellut, vain lakkaillut. Kaivoin esimerkiksi tämän upean China Glazen Swanky Silkin laatikostani pari päivää sitten, koska se on upea ihan pelkältäänkin! Väri vaihtelee tarkastelukulmasta riippuen kultaisen ja pinkin välillä. Joistakin kulmista kultainen taittaa jopa hieman vihertävään- ja pinkki taas persikkaiseen sävyyn. Kerrassaan mainio lakka, joka saisi päästä useammin kynsille!


Koska kynsilläni oli vain tämä yksivärinen lakka, ajattelin testata sen päälle uutta Star Gazeira, koska halusin jotakin pirteää kynsille näin ihanien aurinkoisten kevätpäivien innoittamana. Mun yksi kaveri sanoi, että näistä kynsistä tule ihan mieleen vappu. :) Kieltämättä lakan glitterien värit ovat niin silmille pomppaavan kirkkaat, että vappuun nämä kynnet minustakin sopisivat.


Glitterlakka oli todella helppo levittää, glittereitä tuli sopivasti, eivätkä ne jääneet törröttämään ikävästi. Yksikin kerros olisi riittänyt, mutta minä laitoin kaksi mahdollisimman ohutta kerrosta lakkaa.

Varmaankin tulen lähipäivinä muitakin uusia Delush Polisheja testaamaan, koska täällä muuttolaatikoiden keskellä ei taida olla aikaa kuin yksinkertaisiin lakkauksiin ja indielakathan ovat tähän tarkoitukseen ihan parhaita, koska eivät kaipaa koristeluja. Odotan muuten jo innolla, että pääsen esittelemään teille kynsilakkojeni uuden upean kodin! Ja ehkä jotain muutakin asuntoon liittyen voin postailla, koska oon kyllä niin iloinen tästä uudesta kämpästä, se on niin nätti ja oon saanut monia ihania uusia huonekaluja! Ah, materialismionnea kaikki, mutta antaa olla! :)

Onko toiveita, mikä/mitkä postauksen lakka/lakat seuraavaksi kynsille?

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Essencen erikoiskokoelmia

Pitkästä aikaa esittelen lakkojani taas merkeittäin. Keräsin tähän postaukseen Essencen lakkojani, jotka kuuluvat johonkin erikoiskokoelmaan, eivätkä ole siis sitä perusvalikoimaa. Minusta on kiva hankkia näitä erikoiskokoelmia ja näiden kanssa on tullut pieni pakkomielle saada aina "koko sarjan", jää nimittäin helposti harmittamaan jos joku jää puuttumaan. On niitä peruskokoelmankin lakkoja tullut hankittua, mutta ne tulevat sitten toisessa postauksessa.


Olen tykännyt vampyyreista niin kauan kuin muistan, jo siis ennen Twilightia ja vampyyrien tulemista muotiin. Siksipä olen hankkinut kaikki vampyyriteemaiset lakat, jotka vain olen löytänyt.

Vampire's Love sarja sattui onnekseni olemaan alelaaritavaraa kun kävin Espanjassa ja sain hankittua neljä sarjan lakkaa. Yhden olin jo aiemmin Huuto.Net:stä ostanut. En ole ihan varma onko tässä kokoelmassa vielä lisää lakkoja, mutta en aiankaan ole muihin törmännyt. Yllä olevan kuvan lakat vasemmalta oikealle: Hunt Me If You Can, Into the Dark, The Dawn is Broken, True Love ja Gold Old Buffy.

Essencen Breaking Dawn kokoelmaan kuuluvat alla olevat lakat A Piece of Forever, Edward’s Love, Jacob’s Protection ja Alice Had A Vision…Again.


Essenceltä on aikoinaan ilmestynyt myös Twilightin innoittamana Eclipse kokoelma, mutta en silloin vielä ollut kynsilakoista näin kiinnostunut ja tämän kokoelman lakat ovat menneet minulta oikeastaan ihan ohi. Myöhemmin olen onnistunut hankkimaan yhden lakan tuosta kokoelmasta ja se on nimeltään Undead?. Kokoelmaan kuuluu kokonaisuudessaan tietääkseni viisi lakkaa. Voi kun näitä saisi vielä jostakin...


Vampyyrien lisäksi tanssi on lähellä sydäntäni ja siksipä Essencen Ballerina Backstage kokoelma oli myös sellainen, joka minua heti kiinnosti kun siitä kuulin. Valitettavasti silloin kun tämä kokoelma ilmestyi, ei Essenceä saanut oikein mistään tilattua Suomeen, ainakaan tietääkseni ja niinpä en päässyt hankkimaan näitä lakkoja heti. Myöhemmin olen onnistunut kuitenkin ostamaan kolme kokoelman lakkaa.



Joululomalla sain itselleni kokonaisuudessaan pari Essencen erikoiskokoelmaa ja näitä olinkin odottanut todella innolla! Tässä vaiheessa Essencen erikoiskokoelmissa oli trendi, että jokainen lakka on erilainen lopputulokseltaa. Oli mattaa, hiekkaa, holoa, lämpötilaan reagoivaa...

Yllä näkyvät Superheroesit: The Incredible (hiekkapinta), Fantastic girl (lämpötilaan reagoiva), Super, Man! (holo), Wonder Wow, Man! (nestemäinen kulta), The Awesome (glitterlakka) ja Power Girl (duo chrome).


Toinen vuodenvaihteessa hankkimani erikoikokoelma oli Dark Romance, josta lakkojen lisäksi ostin pari huulipunaa ja koristehyrrän. Lakat ovat Dark Night Starligh (shimmer), Red Romance (matta), Moonless Night (suede) ja Gothic Gold (hiekka).


Ja vielä yksi kokoelma, jossa jokainen lakka on erilainen lopputulokseltaan. Floral Grunge lakat ovat yllä olevan kuvan mukaan vasemmalta oikealle: Black To The Roots (hieman tekstuurimainen), Madly Purpled (matta), Be Flowerful (kiiltävä), Grunge me tender! (suede) ja Lily Bloom (helmiäinen).


Kokeilin näitä kaikkia yhtä aikaa kynsille. Värit ovat minusta todella kivat ja jokainen lakka peitti hyvin parilla kerroksella. Erityisesti suosikeikseni nousivat violetti mattainen ja kevyesti kimmeltävä valkoinen. Musta lakka on tosiaan hyvin kevyesti tekstuuripintainen, ei semmoinen "kunnolla karhea", kuten monet markkinoilla olevat tekstuurilakat.


Pastellisävyjen ystävänä hankin tottakaiMe & My Ice Cream kokoelman neljä lakkaa: Always In My Mint, Ben & Cherries, Ice, Ice Baby ja Icylicious.

Kovan työn takana oli hankkia kokoanaisuudessaan alla näkyvä kokoelma Twins Reloaded. Nämä ovat siis värilakkoja ja niihin sopivia glittertoppereita. Ongelmia tuotti, että yksi topperi oli ensin loppu kun tilasin koko setin ja sitten olikin aika metsästäminen, että saisin tuon yhden topperin jostakin, mutta loppu hyvin ja minulta löytyy nyt kokoelman kaikki lakat.


Lakkaparit vasemmalta oikealle: Juliet & Romeo, Carrie & Mr. Big ja Edward & Bella.

Lopuksi vielä ne viimeksi hankkimani Essencen erikoislakat, jotka vilahtivat postauksessa jo tämän kuun alussa. Ylärivissä ovat Love Letters sarjan lakat: Inkheart, I got a crush on blue!, Dear Peach!, Rosy in Love, Headed Lovebird ja alarivissä Ice Ice Babyt: Ice Skates On!, Do The Rittberger, Icebreaker ja Junior Championship.


Löytyykö teiltä näitä samoja lakkoja? Mitkä ovat suosikkejanne? Tykkäättekö Essencen lakoista?

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Leimauslaattojen ja OPIen ostelua

Huhhei, mulla menee viikonloput ja melkeinpä kaikki vapaa-aika tällä hetkellä muutton ja opparin kimpussa. Silti koetan jotain luonnoksia saada teille julkaisukuntoon tässä kaiken kiireen keskellä. Kynsiä olen vähän saanut lakattua, mutta kameran johto on jossain teillä tietämättömillä (vanhalla kämpällä?), joten se pitää etsiä ennen kuin pääsen kuvia siirtämään. No, tässä olisi taas vähän koostetta viimeaikaisista ostoksistani.


Varmaankin kaikki kynsiharrastajat tietävät Adenina verkkokaupan, joka nyt valitettavasti lopettaa toimintansa. Olen itse paljon pitänyt kaupasta ja sieltä aina tasaisin väliajoin jotakin tilaillut, lähinn koristelutuotteita. Nyt muuten kannattaa käydä vielä tarkastamasssa viimeiset jäljellä olevat tuotteet, joilla ei enää paljoakaan hintaa ole. Tosin valikoimakaan ei enää ole kovin suuri, koska kauppa sulkee "ovensa" kuun lopussa.

Tein parikin tilausta kyseiseen kauppaan lyhyen ajan sisällä. Ensin tilasin uusia leimauslaattoja ja mukaan tarttui muutamat korupohjat. Pian tämän jälkeen alkoikin loppuunmyynti ja oli pakko tehdä vielä uusi tilaus. Loppuunmyynti käynnsityi kyllä aika vauhdilla (harrastajille tuli kiire haalia suosikkituotteitaan?), sillä en onnistunut saamaan enää muutamia haluamiani siirtokuva-arkkeja, vaan ne ehtivät loppua kun valkkasin tuotteita ostoskoriini. Onneksi sain kuitenkin vielä pari lisää noita uusia leimauslaattoja, pyöreitä niittejä ja yhden uuden A Englandin lakankin nimeltä Galahad. En kyllä tiedä miten mä taas sorruin ostamaan turkoosin lakan, mä jotenkin niitäkin hamstraan, mutta kai tämä on sen verran eri sävyinen kuin aiemmin hankkimani, että kokoelmiin jää. :)


Kirppisostoksina tällä kertaa muutamia leimauslaattoja ja kaksi lakkaa A Englandin Holy Grail (vanha versio) ja upean värinen violetti Paesen lakka, jonka nimi oli vain jokin tylsä numerosarja, jota en nyt tähän väliin muista. Mua on taas viime aikoina alkanut kiinnostaa kovasti noiden Konadin laattojen kerääminen. Ne ovat vain niin pirun hintavia kun niitä on niin paljon, ettei tää homma kyllä kovin nopeasti tule etenemään, jos en satu löytään kaikkia käytettyinä. :D


Mimaxille lähti tilaus neliskulmaisen stamperin takia ja se onkin vilahtanut jo aiemmin postauksissani. Mukaan sieltäkin tarttui pari muuta juttua, nimittäin sormuspohjia ja China Glazen Seahorsin' Around.


Tilailin kimpassa eräästä nettikaupasta OPIn Gwen Stefani kokoelman lakkoja (jotka ei oo vieläkään tulleet, byhyy), mutta siellä ei ollut saatavana tuota upeaa punaista, joka on niin Gweniä, että se on pakko saada. Siispä pistin lopulta tilauksen CesarsShopille ja mukaan tarttui pari Brazil kokoelman lakkaa. Ja pakko myöntää, että innostuin vaan entistä enemmän tuosta kokoelmasta näiden tilaamisen jälkeen ja muutama muukin sävy on vielä tulossa minulle päin. Kuvan brassit ovat siis I Just Can't Cope-acabana ja Taupe-less Beach (koska Don't Bossa Nova Me Around sattui olemaan lopussa silloin). Kaupan päälle sain söpön minibufferin.


Tuntuu että oon vähän mattimyöhäinen, kun noita OPIn kokoelmia pukkaa niin kauheeta tahtia nykyään ja itse vasta ehdin hankkia Brazil ja Gwen lakkoja. Eivätkä kaikki Gwenit ole edes vielä päässeet minulle asti, kun tilauksen kanssa on ollut ongelmia ja kaikki muut ovat jo ehtineet ne unohtaa siinä vaiheessa kun minä saan vasta omani testiin. Nyyh, siellä on niin super herkullisia värejä, että en malttais millään odottaa enää! No, toivottavasti tämä mun harras odotus palkitaan pian ja pääsisin vihdoin niillä Gweneilläkin lakkailemaan!

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Liukuväriä leimojen alla

Tässä postauksessa esittelen vielä edellisen postauksen leimausten alta löytyvän kivan liukuvärin, jonka toteutin kokonaisuudessaan Kuopion kynsimiitistä saaduilla lakoilla. Katselin miitistä saatuja lakkoja ja mietin mitkä niistä voisin yhdistää toisiinsa ja nämä kaksi osuivat silmään.

Toteutin liukuvärjäyksen tällä kertaa keittiösienen palasella, koska niitä sattuu tällä hetkellä olemaan varastossa paljon. Käytän vaihtelevasti meikkisieniä jakeittiösieniä. Joskus olen leikannut pienen palan myös kylpysienestä, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut tarjolla. Liukuväristä saa minusta sulavan kun sieneen laittaa vähintään kahta eri väriä, jolloin värien raja ei jää liian näkyväksi, vaan värejä voi töpötellä vähän päällekäin.


Kultainen Orly on Voyeuristic Adventure. Vaaleanpunainen Wild & Mild on taas nimeltään Ballerina, joka yllättäen viehättää jo nimensä takia. Lakkasin ensin kerroksen Wild & Mildillä ja se olikin yllättävän peittävä. Ja todella ihastuttava sävy! Smile line jäi kyllä vähän paistamaan läpi, mutta se ei haitannut yhtään, koska olin aikeissa töpötella sen peitoksi kultaista Orlya.


Nämä kaksi lakkaa sopivat mielestäni hyvin toisiinsa, kuten etukäteen ajattelinkin. Lisäksi näistä tuli jotenkin tosi tyttömäinen ja romanttinen fiilis! :) Pidin kynsiä päivän ilman leimauksia, jotta pohja olisi varmasti tarpeeksi kuivunut ja kynnet leimojen kanssa löytyy tosiaan edellisestä postauksestani.


Laitan tähän samaan vielä päivän asua, jossa jälleen kerran nähdään valkoinen läpinäkyvä paita. En tiedä, miten ne nyt minua niin viehättävätkään. Näitä löytyy itseasiassa vaatekaapistani kolmekin erilaista yhteensä. Uusin näistä kolmesta näkyy mm. täällä.


paita H&M
liivi Aleksi 13
toppi Gina Tricot
farkut Seppälä

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Testissä MoYou London leimauslaatta

Kuopion kynsimittiämme lähti sponsoroimaan MoYou London, jonka upeita leimauslaattoja olen jo pidempään kuolaillut. Olin siis vähintäänkin innoissani tiedosta, että pääsisin ensimmäistä kertaa testaamaan näitä hyväksi kehuttuja laattoja ihan itse! MoYou London lähetti jokaiselle omavalintaisen laatan ja leimasin & pyyhin setin. Oma valintani oli Suki collectionin laatta nro 7.


Valitsin laatan osittain siitä syystä että MoYou Londonin "erikoisvalttina" on mielestäni juurikin nuo koko laatan kokoiset kuviot. Itse ainakin törmäsin näihin ensimmäsitä kertaa MoYou Londonin laatoissa ja aika hyvältä keksinnöltä vaikuttaa, koska muillakin merkeillä on nykyisin näitä koko laatan kuvioita tarjolla. Minusta tämä on siitä nerokas idea, sillä laatta on upean näköinen ja ainakaan kuvio ei ole liian pieni minkään kokoiselle kynnelle. Laatta on kooltaan myös persoonallinen ja erottuu muista. Se on neliskanttinen, mutta ei kuitenkaan kovin suuri, kuten vaikkapa omistavani xl-laatat.


Pari sanaa myös tuosta MoYou Londonin stamperista, joka yllätyksekseni olikin hieman eri materiaaliaverrattuna esim Konadin leimasimeen, sillä luulin tämän olevan aivan perinteinen kovapäinen stamperi. MoYoun leimasin ei ollut aivan yhtä löllöä materiaalia kuin yllä kuvassa näkyvä neliskulmainen uusin stamperini (jonka käytöstä olen paljon pitänyt), vaan jotakin siitä kovan ja löllön stamperin väliltä. Pinta MoYoun stamperissa on hyvin kiiltävä ja liukas. Kuviot tarttuivat leimasimeen mielestäni suorastaan naurettavan helposti ja ne tarttuivat myös leimasimesta kynnelle yhtä hyvin. Tällä leimasimella oli mielestäni todella helppo leimata, ainakin käyttämälläni Konadin valkoisella leimauslakalla. Mielenkiinnolla odotan testia myös jollakin muulla lakalla. MoYou Londonin scraper eli pyyhinkin pääsi yllättämään, koska se on täysin muovinen ja aiemmat muoviset stamperini eivät ole toimineet yhtä hyvin kuin sellainen missä on metallinen pyyhkäisyosa. Tämä MoYou Londonin pyyhin toimi aivan moitteettomasti ainakn MoYoun oman laatan kanssa ja mielenkiinnolla odotan testiä jonkin muun laatan kanssa. Nimittäin metallinen pyyhin jättää aina hieman jälkeä laattaan ja vaikka se ei käyttöä haittaakaan, niin onhan se vähän esteettinen haitta. Voin siis suositella tätä MoYoun leimaussettiä ainakin lämpimästä ja uskoisin myös aloittelijan onnsituvan sillä suht helposti. :)



Päätin leimata kynsiini kuvioita kolmesta eri kohdasta laattaa ja merkkasin nämä kohdat yllä olevaan kuvaan. Mielestäni laatan upeimpia kuvioita olivat nimenomaan vasemmalta löytyvä kukkaköynnös ja yläreunasta löytyvä kiemurakuvio. Halusin myös kokeilla pystyykö oikean alareunan kukkia leimaamaan niin, etteivät ne peitä koko kynttä ja nämä kukkaset olivatkin juuri sopivan kaukana toisistaan, jotta näistä voi halutessaan leimata kynnelle vain osan tai vaikka yhden.


Yllä kuva sekä vasemmasta että oikeasta kädestä. Yhtään kynttä en tosiaan alkanut leimaamaan uudelleen, vaan kaikki onnistuivat "ykkösellä" mielestäni tarpeeksi hyvin. Vasen käsi on kyllä mielestäni onnistuneempi, mutta niinhän se taitaa aina olla tällaiselle oikeakätiselle. :)

Leimausten pohjalla minulla oli herkkä liukuvärjäys, josta kirjoittelen vielä lisää omassa postauksessaan. Valkoinen erottui hyvin vaalealta pohjalta, mutta ei hyppää liian räikeästi silmään. Tykkäsin erittäin paljon tästä väriyhdistelmästäni ja kynnet olivat aika romanttiset mielestäni. Tosin nuo kimmeltelvät "pohjalakat" vain aiheuttivat hieman kuvaustilanteessa päänvaivaa, sillä valot heijastuivat kynsistä paljon. Siksipä alla olevaa kuvaa on muokattu vähän ronskimmalla kädellä ja värit eivät ole ihan luonnollisimmasta päästä, mutta siinä näkyvät leimauskuviot parhaiten.


Testasin nyt laattaa ensimmäistä kertaa ja varmasti useamman käyttökerran jälkeen oppii hyödyntämään vielä paremmin kaikkia laatan tarjoamia mahdollisuuksia, mutta minusta tämmöinen laatta sopii myös aloittelijoillekin, kun vaan rohkeasti lähtee kokeilemaan, vaikka aluksi voi tuntua hankalalta valita, minkä kohdan näin isosta kuviosta kynnelleen leimaa. Itse en onnistunut kertaakaan valitseman "huonoa kohtaa", vaan kaikki leimaukseni toimivat mielestäni heti ensimmäisellä yrittämällä, eikä mitään kynttä tarvinnut leimata uudelleen.

Tiedättekö, tästä kokeilusta innostuneena tilasin kaverin kanssa kimpassa itselleni kolme uutta MoYou Londonin laattaa! Esittelen ne pian blgissani. :) Voitte ihastella laattavalikoimaa täällä ja noita leimaustarvikkeita voi selata taas täällä. Linkeistä en hyödy siis itse mitenkään. Omia suosikkejani laattakokoelmista ovat ehkäpä Fairytale, Mother Nature ja Pro näin muutaman mainitakseni. Iso kiitos vielä moYou Londonille miittimme sponsoroinnista ja pakko vielä todeta, että heidän kanssaan oli mukava asioida sähköpostitse.

Muista miittiläisistä Eve ja Dollie ovat myöskin testailleet jo omia laattojaan.

Thank you so much MoYou London for sponsoring our get-together! I really like your image plates, they are so original, beautiful and easy to work with. Also I was really pleased with the stamper and scraper also!

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Tanssi, tyttö tanssi!

En ole paljoa kirjoitellut koulustani ja tanssista yleensäkään blogiini viime aikoina. Tähän on oikeastaan syynä se, että minulla on viimeinen kouluvuosi menossa ja kiirettä pitää, jotta kaikki valmistuu ajoissa tänä keväänä. Stressiä on ja aina välillä pientä paniikinpoikastakin, joten tämä blogi on ollut kiva pakokeino koulumaailmasta ja hyvä harrastus, joka vie ajatukset pois päättöharjoittelusta, opinnäytetyöstä ja muista tekemättömistä tehtävistä. Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen, koska se on sisältänyt todella paljon muutakin kuin vain tansissalissa hikoilua ja kirjallisista töistä se ison on tietenkin opinnäytetyö, joka pitäisi saada valmiiksi ensi kuun alussa.


Arkiminä päivän asussaan:
haalari Kiira Korpi
pitkähihainen H&M

Jännitystä ja ahdistusta aiheuttaa myös se fakta, että nyt on oikeasti yksi vaihe elämässä tulossa päätökseen ja yhtään ei tiedä vielä mitä syksyllä tulee tapahtumaan. Kaikki on taas auki ja pitäisi taas keksiä, mitä sitä sitten seuraavaksi. On ollut niin ihanaa, kun viimeiset neljä vuotta on tiennyt tasan tarkkaan mitä teen: opiskelen Kuopiossa tanssinopettajaksi. Ei epäselvyyksiä, vaan suunnitelma on ollut hyvin selkeä. Nyt on taas se sama epävarmuus ja jatko on niin monesta eri asiasta kiinni, että ihan hirvittää. Mutta kyllä ne suunnitelmaat tässä kevään aikana selkiytyvät ja ehkä sitten kun tämä kaikki on toivottavasti pian onnellisesti takanapäin, niin minunkin on helpompi taas kirjoitella koulusta, tanssista ja tanssin opettamisesta tänne blogiin, kun ei tarvi pelätä sen aiheuttavan vain lisää ahdistusta.

Tämän viikon olen viettänyt hiihtolomaa, joka on mennyt suurelta osin opparia tehdessä, mutta ehdin onneksi käydä myös äiti ja ystäviä moikkaamassa vanhoilla kotikulmilla. Äidin kanssa kävimme perjantaina Helsingissä katsomassa baletin Kaunotar ja Hirviö. Baleteissa käynti kun on äidin ja minun yhteinen harrastus.


Ensi viikolla on jännät paikat ja ne jotka ovat mua instagramissa (Ninianee) seuranneet, ovatkin nähneet näitä kuvia minusta blondissa peruukissa. Kyse on meidän koulun prokkiksesta, tämän vuoden pakkastanssista Mitä tehtäis?, joka nähdään siis tämän viikon ti-to. Vuosittain koulumme toteuttaa tämmöisen lapsille suunnatun tanssiesityksen ja olen itse ollut mukana nyt yhteensä kolmena vuotena, vain yhtenä vuonna en ollut mukana esiintymässä.

Meillä on aika tiukka setti tiedossa tällä viikolla, koska ti meillä on kaksi aamunäytöstä (klo9 ja klo10), ke on kolme näytöstä yhteensä (klo9, klo10 ja klo18) sekä torstaina vielä yksi esitys klo9. Puvustuksen ovat toteuttaneet ja suunnitelleet Muotoiluakatemian vaatetusmuotoilun opiskelijat ja jokainen meistä on oma persoonallinen hahmonsa. Minä olen siis Lady, pinkkiä rakastava töykkärin täti, joka fanittaa selvästi Hello Kittyä. :) Tulkaa moikkaamaan Ladya ja muitakin tämän hauskan tanssisadun hahmoja musiikkikeskukselle!


Vielä kun koulua on jäljellä, voisin yrittää tehdä teille semmoisen "päivä kanssani postauksen", jos kiinnostaa yhtään tämä tanssinopettajaopiskelijan arki. Seuraavan 1,5kk voi olla blogin suhteen välillä vähän hiljaista, kun pitää keskittyä viimeistelemään tuo opinnäytetyö. Mutta kun se stressitekijä on selätetty, niin sitä juhlistan ehdottomasti postailemalla paljon blogiini!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Muutakin kuin kynsilakkoja (alelöytöjä)

Aloitetaan postaus talvisella asukuvalla. Kuvan otosta on kyllä vierähtynyt jo pieni hetki aikaa, koska tällä hetkellä pihalla on lumen sijaan vain kuraa ja vesilammikoita. Mutta siis, tämmöisessä rennossa asussa kävin shoppailemassa eräs viikonloppu.


takki Carlsonilta
panta ?
laukku tuliainen Tallinnasta
tunika Fiorellasta
legginsit Inspire
saapikkaat Inspire

En ole pitkään aikaan ostanut mitään normaalihintaista, koska tässä on muutamakin juttu, joihin yritän säästää tällä hetkellä rahaa. Kuitenkin olen tehnyt mielestäni oikein mahtavia alelöytöjä ja alennuksella on löytynyt paljon tuotteita, joita ihan oikeasti tarvitsenkin. Ajattelin esitellä nyt ison kasan ostoksia tämän alkuvuoden osalta, vaikka kyseessä ei olekaan tällä kertaa kynsilakkoja. Saattepahan vähän vinkkiä missä kannattaa kierrellä hyviä alennustuotteita metsästämässä.


Bongasin Citymarketista paljon laukkuja alennuksesta ja ostin heti kaksi. Mustia pikkulaukkuja kun ei ole ikinä liikaa ja tuo kukallinenkin oli jotenkin todella kiva ja sopivan kokoinen arkikäyttöön. Ja kenkäosastolla oli vähintään yhtä hyvät alennukset ja kaksi paria kenkiä lähti mukaani alle 20e hinnalla. Citymarketissa käyn aina tarkistamassa kenkäosaston ja laukkujen tilanteen, niissä on nimittäin usein todella hyviä alennuksia ja onnekseni yleensä minun kokoa löytyy aina kengistä alesta.



Kiertelen säännöllisesti myös Anttilan alennuslaareja ja viimeisimmät hankintani sieltä ovat pari cd-levyä tanssitunneille ja Step Up Revolution leffa, joka maksoi vaivaiset 5e. Tanssinopettajana tulee hankittua cd-levyjä harva se kuukausi ja koska tanssi kiinnostaa, niin haluan kerätä kaikki mahdolliset tanssielokuvat oman hyllyyni ja täsäs leffassa on kyllä oikein näyttäviä tanssikohtauksia. Dance Central 3 löytyi muistaakseni Citymarketista myöskin alesta, joten eihän sitä voinut jättää ostamatta. Dance Centralit ovat mielestäni parhaita tanssipelejä xboxille.


Anttilan kosmetiikkaosastolla pitäisi muistaa käydä aina tasaisin väliajoin tutustumassa poistomyyntituotteisiin, koska sieltä tekee aina löytöjä. Usein on esim kynsilakkoja ja kynsitarroja alennuksessa ja paljon muutakin kosmetiikkaa. Olen täydentänyt esimerkiksi Sally Hansenin koko kynnelle tarkoitettujen tarrojen valikoimaani tasaisin väliajoin Anttilan ja Citymarketin poistomyyntien avulla, jolloin hinta on hyvin kohtuullinen (muutaman euron, kun normaalihinta on päälle 10e). Ostin nyt tällä kertaaa yllä näkyvät Maybellinen tarrat vain muutamalla hassulla eurolla ja vielä tuossa ihanassa pitsikuosissa! Seuraavalla kerralla mukaan tarttui muita meikkejä, jotka näkyvät alla.



Invisibobblet eivät sentään alennuksessa olleet, mutta niitä oli pakko saada vihdoin testiin. Ja kyllähän nämä ovat ihan hitti tuote! Tuntuu, että hiuksetkin tykkäävät, eivätkä nämä todellakaan ole niin kovakouraisia hiuksille kuin ne tavalliset hiuslenkit joita käytän yleensä. Eli varmaan pitää toinenkin paketti joskus käydä ostamassa...

Alennuksesta sen sijaan tarttui mukaa Rimmelin Scandal Eyes luomiväri hopeisena, koska satun omistamaan tämän jo violettina ja ajattelin niiden sopivan kivasti yhteen. Vaaleanpunainen huulipuna tuli ostettua ihan ensiviikon tanssiesityksiä ajatellen, koska roolihahmollani pitää olla vaaleanpunaista huulipunaa. Kumpikin tuote maksoi vain pari euroa kappale, joten ei paha missään nimessä mielestäni.


Tigerissakin tuli pyörähdettyä pitkästä aikaa ja mukaan tarttui punpulipuikkojen lisäksi uusi kuviorei'itin, jolla olisi tarkoitus kynsilakasta leikellä niitä kuvioita, joita voi sitten kiinnottää kynnelle. Lisäksi olin uuden unimaskin tarpeessa, jotne päätin ostaa liikkeen karmeimman näköisen unimaskin. :D Nuo liskon silmät ovat meinaan aika hurjat! Miettikää kun meitsi nukkuu tuo silmillä!


Anttilan ja NetAttilan avustuksella kartutin DVD-boksien kokoelmaani. Sain vihdoin hankittua Gossip Girlin pari viimeistä kautta omaksi ja Greyn Anatomian kaudet olivat kaikki vanhemmat vain 10e kappale, joten se yksi puuttuva piti ostaa. True Bloodin kausien hankkimista olen jo pitkään suunnitellut, mutta kannatii kyllä odottaa, silä sain tämän viiden kauden boksin nyt viidelläkympillä! Tykkääkö joku muu kerätä suosikki sarjojaan omaksi DVD:nä? Vielä jäi himotuttamaan mm Tudorsin kokoelmaboksi, joka sekin maksoi vain 20e, mutta ehkä näissä on katsottavaa hetkeksi.


Kävin myös kartuttamassa kirjavarastoani, kun Kirjatorilla oli loppuunmyynti. Siellä oli kaikki alennuksessa ja viimeisinä päivinä vielä alehinnatkin puolitettu, jolloin ostin vasemman puolesen kuvan kirjat, jotka olivat vain pari euroa kappale. Muutamissa blogeissa olen bongannut oikeanpuoleisessa kuvassa näkyvän Vogue Beauty kirjan, joka oli Suomalaisessa kirjakaupassa alennuksessa ja pitihän se minunkin käydä hakemassa. Harmikseni en nyt muista kenen blogia on kiittäminen, että tämä tarjous tuli tietoisuuteeni.


Matkuksen Expressionissa on aina halpoja kivoja koruja ja satuin paikalle kun vähintään kolme korua ostaessa ne sai alennushintaan. Mukaan lähti sitten kolme paria korviksia, koska korvikset ovat niitä eniten käyttämiäni koruja.


Viimeisenä esittelen vielä tuotteen, jonka testaamista odotan oikein mielenkiinnolla. Nimittäin ystäväni kehui minulle Dermosilin väritöntä huultenrajauskynää, joka kuulosti niin hyvältä tuotteelta, että oli pakko saada sellainen itsellekin testiin. Tämähän on hirmu kätevä, jos ei tarvitse aina ostaa joka huulipunaan sopivaa kynää erikseen!

Tämmöinen alennusmyyntihaukka on ollut liikkeellä siis. Jaksaako tämmöiset tavarapostaukset kiinnostaa, jos niissä on muitakin kuin kynsilakkoja?