tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäistä ja Espanjan (vaate)ostoksia

Pääsiäisskynsiä on vilissyt nyt kaikissa kynsiblogeissa ja täytyyhän minunkin esitellä pääsiäsien kynteni, vaikkei omilla kynsilläni mitään tipuja tai pupuja vilissytkään. Mutta keltainenhan on ihan pääsiäisen väri, joten mielestäni nämä kynnet sopivat teemaan hyvin.



Kynsien kärkiin töpöttelin ensin hieman keltaista lakkaa (joka on kai tullut tiensä päähän nyt, kun on jo ihan kuivunut ja sen verran lopussakin, etten taida jaksaa tuhlata ohentajaani siihen) ja lisäsin päälle keltaista irtoglitteriä luomaan liukuvärjäyksen. Ja koska kynteni tuntuivat kaipaavan vielä jotain väripilkkua, niin laitoin joka kynteen Seppälästä ostettuja kukkatarroja.

Pakko muuten sanoa, että nämä oli yllättävän helppo poistaa. Harmittelin jo, etten tajunnut laittaa alle peel offia, kun se on vielä testaamatta mutta hyvin lähti paksu kerros glitteriäkin Maybellinen vaaleanpunaisella kynsilakanpoistoaineella.

Sittenpä yksi asukuva pääsiäiseltä:



Kovasti sitä kai ollaan kevättä kohti menossa, mutta aikamoiset yöpakkasetvielä kiusaavat, niin en uskaltanut luopua kunnon kaulahuivista. Mutta toppatakki on vaihtunut villakangastakkiin, jalassa on legginsit ja kevätsaapikkaat. Päähänkin pipon sijaan uskallan jo vetäistä pannan.

Sitten esittelen taas pienen osan Espanjan ostoksiani, lähinnä vaatteita. Kynsilakat olenkin jo esitellyt omassa postuaksessaan. Osa vaatteista on vielä kuvaamatta, koska ne ovat majailleet pesukoneessa ja kuivaustelineessä, mutta jossain vaiheessa niistäkin kuvat tulossa.



Yksi ehdottomia lempparikauppojani oli Bershka. Sieltä ostin pari t-paitaa (toinen kuvassa ylhäällä), kaulusspaidan (alla) ja pitkään himoitsemani "nahkatakin" (vielä alempana).



Olen tosiaan haaveillut jo pitkään nahkatakista, mutta en vain ole raaskinut semmosita hankkia, kun Suomessa Seppälänkin tekonahkatakit maksavat sen 70e. No, Espanjasta bongasin aivan ihanan takin itselleni neljälläkympillä!



Jostakin paikallisesta basaarista hankin valkoiset housut mustalla kukkakuviolla. Kierreltiin näitä "kiinakauppoja" sunnuntaina, kun oikein mikään muu ei ollut auki ja niistäkin tuli ostettua yllättävän paljon juttuja. Ostin mm. halpoja koruja, joita koetan muistaa kuvata seuraavaan ostosten esittelyyn.



Toinen kiva kauppa oli Inside, jossa oli halpoja t-paitoja ja neuleita. Alla ostmani paita, jonka itseasiassa miehekeeni mulle valitsi. Tai hän tuli oikeastaan häiritsemään kesken olevaa sovitusoperaatiotani sanoen: "Nyt löytyi semmoinen paita, joka sun on pakko ostaa, on niin sun näköinen kun on pinkkiä ja paljetteja!" :D



Ostin Insidesta myös tämmöisen kivan perus raitaneuleen. 13e tais olla hintaa.



Hankin uudelle puhelimelleni parit kuoret, jotta en heti kolhi sitä ihan piallle. Ostin myös "timantteja", jotta voisin näitä vähän duunata. Esittelen sitten kun saa koristelut paikoilleen...



Ja vielä yksi hyvä kauppa pitää mainita, nimittäin Blanco. Hintatasoltaan tämä ei ole mikään superhalta, vaan perus Seppälän ja KappAhlin tasoa, mutta alesta voi tehdä tosi hyviä ja halpoja löytöjä. Ostin äidilleni rahapussin ja itselleni tämmöisen ihanan pikkulaukun, kummatkin alesta.



Ostosten esittely jatkuu kun saan loput kuvattua. :)

3 kommenttia:

  1. Ihanat kynnet <3

    Ja noi kaikki ostokset on tosi kivoja! Varsinkin Batman paita ja toi pikkulaukku :)

    VastaaPoista
  2. Ompas kivat kynnet :)

    Ja noi kaikki ostokset on kyllä kivoja :)

    VastaaPoista
  3. SaraCupCakez: Kiitos, toi Batman on kyllä ollut monen mieelstä ihan paras! :D

    Fani: Kiitos paljon! :)

    eekku: Kiva kuulla et tykkäsit!

    VastaaPoista

Kirjoita tänne palautteesi, kommenttisi tai terveisesi! Kiitos jo etukäteen, arvostan paljon jokaista jätettyä kommenttia! Pyrin vastaamaan kaikkiin kommentteihin mahdollisimman pian!